Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Tiekirkkoja

Pahoitteluni siitä, etten ole kovin paljon jaksanut seurata blogituttujen blogeja viime aikoina. Työpäivinä en ehdi enkä jaksa kotona juuri mitään, ja vapaapäivinäni meillä on taas pitänyt kiirettä viettää mieheni lomaa ja tehdä erilaisia pieniä reissuja.

Tässä muutaman päivän sisällä olen käynyt kahdessa tiekirkossa: Vetelissä ja Virroilla. Ne olivat hienoja molemmat. Vetelin kirkko oli minusta kauniimpi sisältä, kun taas Virtain kirkko kauniin punaisena kirkkona on ulkoapäin hieno. Virtain kirkkohan on blogini kansikuvassakin muistona viime kesän evankeliumijuhlista, mutta en ehtinyt silloin käydä siellä sisällä kuin aivan pikaisesti.


Sisäänkäynti kellotapulin kautta. Se on pääovi.

Kaunis alttari.


Tämä laiva on kuulemma löydetty kirkon lattian alta?! Sen alkuperä on tuntematon.
Seuraavana sitten Vetelin kirkko, jossa kävin yhden työpäivän aamuna:




Ehtoollisaiheinen alttaritaulu: "Se tehkäätte minun muistokseni."


Kirkon kaikkein kaunein kohta oli minusta saarnatuoli ympäristöineen!
Toivottavasti vielä jossain muussakin tiekirkossa ehdin käydä kesän aikana. Siunattua kesän jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Kirkoissa on aina mukava käydä. Ei liene sellaista matkaa, etten olisi poikennut paikkakunnan kirkossa.Viime pyhänä olin puolison kanssa oman kotikirkon messussa. Isä hoiti meitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirkoissa on ihanaa käydä. Enemmänkin haluaisin päästä - ja myös jumalanpalveluksiin! Eniten tietysti kotikirkkoon. Siellä kyllä Isä hoitaa :)

      Poista
  2. Kauniita kirkkoja nuo onkin. Minäkin tykkäisin piipahtaa kirkkoja katsomassa, mutta usein se vain jää, kun kiirehditään perille sinne mihin ollaan menossa. Tänä kesänä en käynyt edes Pomarkun kirkoissa, vaikka hautuumaalla kävinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, että monesti kirkoissa käyminen jääkin, kun milloin on mikäkin kiire reissussa. Kauniita kirkkoja nuo todella olivat.

      Poista
  3. Hienoja ovat kirkot! Kaunista kesäpäivää☀️

    VastaaPoista
  4. Kauniita kirkkoja. Virtain kirkko onkin muutenkin tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan ne olivat kauniita kirkkoja.

      Poista