Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Isäni muistolle

Nykyään joka vuosi huhtikuun 24. päivänä, kun luen Juha Vähäsarjan hartauskirjaa Joka päivä Jumalan kämmenellä, muistan isäni viimeisiä hetkiä. Olin äitini kanssa isän kuolinvuoteen äärellä. Isä oli jo tajuton, mutta me lauloimme hänelle virsiä ja luimme Vähäsarjan kirjasta sen päivän tekstin - ja se päivä oli siis tämä 24.4. seitsemän vuotta sitten.

Miten "sattuikin" olemaan niin sopiva teksti juuri sinä päivänä. Raamatun jae silloin (ja taas tänään) oli Jer. 31:9, jossa sanotaan: "He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu..."

Koko Vähäsarjan teksti tästä jakeesta on hyvä, mutta varsinkin sen loppu oli niin kohdallaan sinä päivänä isän kuolinvuoteen äärellä. Näin Vähäsarja kirjoittaa:

"... Kuuminkin erämaa loppuu kuitenkin kerran, ja matkan vaivat ja pölyt saadaan pestä virvoittavien purojen äärellä pois. Rukoileva joukko on saapunut perille, Jeesus on johdattanut kotiin asti. Kun hän pyyhkii kerran silmistämme viimeisetkin kyyneleet, on autuuden aika alkanut, eikä meiltä sen jälkeen puutu koskaan enää mitään."

Isä eli muistaakseni enää puoli tuntia sen jälkeen, kun olimme ehtineet paikalle sinne terveyskeskuksen vuodeosastolle. Joten pian tämän luettuamme hän pääsi perille.

Tänään muistan lämmöllä rakasta isääni, joka välitti minulle turvallisen uskon Taivaan Isään ja Vapahtajaani Jeesukseen.

Isäni kuolemasta minulle on jotenkin jäänyt päälle sellainen "vika", että melkein aina jos joku virsi alkaa soida päässä, se on hautajais- tai pyhäinpäivävirsi. Esimerkiksi:

"Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme, kaipailemme
sinne taivaan kunniaan..."

Maallisiin kiintyneenä ei sitä aina osaa kaivata taivaaseen, mutta on niitä sellaisiakin aikoja, että mielellään sinne lähtisi. Mutta meillä on jokaisella oma määrätty aikamme täällä maan päällä. Eletään se aika jalat maassa ja sydän taivaassa!

P. S. Kuva on otettu viime jouluna isäni hautakivestä.
P. S. 2: Olen kuullut sanottavan, että tajutonkin voi kuulla ja ymmärtää. Siihen haluan ainakin itse uskoa. Ehkäpä isä kuuli nuo sanat viimeisinä hetkinään.

4 kommenttia:

  1. Ihanan tekstin isällesi luittekin! Se oli oikein sopiva ja kenties hän sen kuulikin. Kukaties joskus saat kuulla oliko asia niin:) Juuri sopivaan aikaan saittekin olla hänen luonaan viime hetkillä. Minunkin isäni kuolinpäivä oli 24. päivä, mutta kuukausi oli maaliskuu ja vuosia siitä kulunut 23 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun isäsi kuolemasta onkin jo kauan. Minulle kävi silloin niin, että isä oli saattohoidossa, mutta olikin ruvennut piristymään. Asuin kaukana, mutta ajattelin kuitenkin lähteä käymään äitiä ja isää katsomassa viikonloppuna. Ja silloin lauantaina, kun olimme äidin kanssa juuri lähdössä isää katsomaan, meille soitettiin, että nyt onkin viimeiset hetket. Joten ihmeellisesti sain juuri silloin olla paikalla, vaikka olisin voinut jättää väliin koko reissun, kun hän oli vaikuttanut olevan paranemaan päin.

      Nimittäin vuotta aikaisemmin oli oikeasti käynyt niin, että isää saattohoidettiin, mutta sitten hän piristyikin ja eli vielä sen vuoden. Jotenkin sitä kuvitteli, että taas käy sama juttu.

      Ehkäpä saan joskus kuulla, kuuliko isä sen tekstin :)

      Poista
  2. Todellakin sopiva teksti sinä päivänä! Minä taas muistelin lauantaina edesmennyttä äitiäni, syystä, että ajoimme seutuja, jossa asuin nuorempana, itse nuorena äitinä, ja muistin kuinka äiti miehensä kanssa tuli vierailulle...tuli taas ikävä äitiä... Mutta onneksi meilläkin on jälleen näkemisen toivo, kun uskossa olemme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä meillä on poisnukkuneita rakkaitamme, mutta onneksi meillä on tosiaan jälleennäkemisen toivo :)

      Poista