Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

torstai 20. huhtikuuta 2017

"Armo kuuluu sulle juuri..."

C. O. Roseniuksen hartauskirjassa (Leipäset - Evästä vuoden jokaiselle päivälle) on taas ollut hyviä ajatuksia.

Eilisen kohdalla hän kirjoitti siitä, kuinka me kyllä uskomme, että Jeesus kärsi ja kuoli meidän ja maailman syntien puolesta, ansaitakseen meille armon. Mutta mitä sitten tapahtuu? Rosenius kirjoittaa:

"Mutta kun lopulta joudumme näkemään omien syntiemme paljouden ja alamme etsiä armoa, emme voikaan uskoa, että hän tahtoo antaa meille anteeksi, ilman että meidän itsemme täytyy ponnistella ja taistella taivuttaaksemme hänet siihen. Taivuttaa hänet antamaan anteeksi - hänet, joka on jo todistanut rakastavansa meitä palavasti ja että hän rakasti jo silloin, kun vielä olimme jumalattomia, syntisiä ihmisiä, kun meillä ei ollut tuoda mitään syntiuhriksi! Mikä kauhea epäusko, mikä pimentynyt ja sokea sydän, joka et anna meidän nähdä Herran ihanuutta!"

Tuttua ainakin itselleni. Aina joskus tai monestikin sitä sortuu kuvittelemaan, että Jumala pitää jotenkin ponnistelemalla taivuttaa antamaan anteeksi... mutta miten turhaa se on! Enemmän kai meissä itsessämme on taivuttamista uskomaan siihen armoon ja anteeksiantamukseen.

Rosenius jatkaa vielä, että jos Jumala kerran antoi Jeesuksen syntiuhriksi, niin aivan varmasti hän silloin tarkoittaa, että hän antaa anteeksi meidän syntimme.

Tämän päivän Roseniuksen tekstistä taas tässä osa:

"Näin se on ymmärrettävä: Kaikki paha, minkä huomaan itsessäni, arkuus ja ihmispelko, kärsimättömyys, viha ja saastaiset halut, on syntiä, joka ansaitsee rangaistuksen ja jota minun täytyy katua ja josta minun täytyy rukoilla voittoa. 

Mutta armo ja anteeksiantamus eivät horju vähääkään niiden tähden. Ne on minun osanani täydellisesti ja vähentämättömänä Kristuksessa, niin kauan kuin pitäydyn uskossa häneen. Tämä usko vaikuttaa minussa sellaisen mielenlaadun, että tuomitsen itseni, kärsin pahuudesta ja käännän mieleni asioihin, jotka ovat Hengestä. Tällä tavalla tunnustan ja tuomitsen itsessäni olevan synnin ja panen sen pois tässä elämässä. Mutta mitä omaantuntoon tai jumalasuhteeseeni tulee, minun tulee olla vapaa, kuin olisin jo taivaassa. Sillä juuri sellainen on asemani Jumalan edessä. Kun Jumala puhuu syntien anteeksiantamisesta ja sanoo, ettei yhtäkään syntiä lueta meidän syyksemme, hän ei leiki sanoilla. Hän on täydellisen ja jumalallisen tosissaan."

5 kommenttia:

  1. Miten hyvää sanaa! Rosenius on kyllä ymmärtänyt jotain oleellista ja onneksi kirjoittanut sen muillekin luettavaksi.

    VastaaPoista
  2. Voi miten rohkaisevaa ja rakentavaa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä Roseniuksella on tosiaan hyviä tekstejä. Aina uudestaan niistä saa rohkaisua.

    VastaaPoista
  4. Rosenius on osannut sanoa asioita hyvin. Minullakin on tuo Leipäset -kirja.

    VastaaPoista