Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ainaiset sankaritarinat...

Luin kerralla kahden päivän lehdet ja niissä oli kaksi juttua, joista tulin äkäiseksi ja tuli kova sanomisen tarve. Aiheena siis sankaritarinat, jollaisia kaikkien ihmisten tarinoiden kai pitäisi olla nykypäivänä. Amerikastako lienee tullut tuollainen ajattelu vai mistä?

Ensimmäisessä jutussa eräs henkilö kertoi sairaudestaan, jossa hänellä kylläkin on vain lievät oireet, vaikka ne monilla voivat olla paljon pahemmat. Mutta hänen sairautensa oli niin alkuvaiheessa, että siksikin varmasti näin, koska se tauti etenee vähitellen. Tiedän minäkin paljon tuosta sairaudesta, koska isävainajallani oli se - eikä se ollut mitään sankaruutta. Siihen sairauteen nimittäin lopulta kuollaan ja sitä ennen tulee dementiaa ja muuta mukavaa.

Joka tapauksessa tässä jutussa korostettiin minusta jotenkin ärsyttävästi sitä, miten tämä henkilö on pirteä ja harrastaa vähintään viittä eri urheilulajia, sairaus ei haittaa hänen elämäänsä mitenkään eikä hän "vello sairaudessaan".

No totta kai hän on pirteä eikä vello sairaudessa, koska oireet ovat niin lievät!!!! Tuli vain sellainen tunne siitä jutusta, että kaikkien sitä ja muitakin sairauksia sairastavien pitäisi olla yhtä reippaita, urheilullisia ja TERVEITÄ ennen kaikkea. Eikä "velloa sairaudessa". Että voi sinua surkeaa ja kurjaa luuseria, jos et ole kuin me reippaat sankarit etkä pärjää sairautesi kanssa.

Jostain kumman syystä noita lehtijuttuja tehdään aina tuollaisista sankareista, voittajista, kaiken kivun ja tuskan yläpuolelle nousevista ihmisistä. Joko heillä on lievät oireet tai sitten he ovat tosi sankarillisia ja hymyilevät läpi kyynelten, vaikka henki menisi. Ja jos joku on vahingossa ollut kuolemaisillaan, hän ei kuitenkaan olekaan kuollut, vaan on parantunut täysin terveeksi ja on nykyään suunnilleen jonkin urheilulajin Suomen mestari. Ja hänen mielestään myönteisellä ajattelulla kaikki muutkin sairaat paranisivat. Mutta hepä vain "vellovat sairaudessaan". Eli itseään saavat syyttää kaikesta.

MIKSI ei tehdä juttuja ihmisistä, joilla on oikeasti rankkaa ja jotka eivät selviä? Näillä pärjääjäjutuilla luodaan sellainen vaativa ilmapiiri, että jos vähänkään erehdyt olemaan heikko ja inhimillinen ja jos kärsit tässä maailmassa - mikä on täysin kiellettyä - niin sinussa on jotain vikaa. Ja että kaikkien pitäisi pärjätä täällä ja selvitä täydellisesti oman hienon elämänhallintansa kuvioista.

Toinen juttu oli lapsettomuudesta. Minullakaan ei tosin ole lapsia, mutta en siitä kärsi. Jutussa kuitenkin kerrottiin ihmisistä, jotka kärsivät siitä. Kuulemma heille sanotaan, että siitä ei saisi kärsiä. Ja lapsettomat keskenään vertailevat, kuka heistä on "tarpeeksi lapseton" ollakseen oikeutettu kärsimään. Ja jollekin on voitu sanoa, että "eihän sinulta ole edes kukaan kuollut".

Voi pyhä yksinkertaisuus! Kyllä ihmiset jaksavat joskus olla rasittavia. Kuka voi mennä toiselle määrittelemään, mistä tämä saisi ja voisi kärsiä ja minkä verran??? Kysynpä vain!

Tulee mieleen muistoja omasta nuoruudestani, kun sairastin vakavaa masennusta vuosien ajan ja olin todella pimeässä. Kukaan joka ei ole kokenut sitä, ei tiedä mitä se on - en minä itsekään enää osaa siihen täysin eläytyä. Se on jotain tuhatkertaisesti pahempaa kuin lievä masennus. Mutta muistanpa vain, että kerrankin eräs uupumuspotilas tuli sanomaan minulle, että koska sinulla ei ole ollut uupumusta, ei sinua mikään vaivaa. (Myöhemmin minulla muuten oli uupumus ja se oli paljon kevyempää, ainakin minulla! Mutta se taas oli vain oma kokemukseni...) Ja skitsofreenikko sanoi, että koska sinulla ei ole skitsofreniaa, ei sinua mikään vaivaa. Hah hah hah! Aivan samanlaista kilpailua kuin noilla lapsettomilla keskenään.

Mitä jos me emme menisi puuttumaan kenenkään heikkouteen, sairauteen, kärsimykseen jne. Emme vähättelisi sitä emmekä toisaalta vaatisi yli-ihmisyyttä sellaiselta, joka ei siihen kykene. Emmekä kuvittelisi tietävämme, miltä toisesta ihmisestä tuntuu tai miltä hänestä muka "pitäisi" tuntua.

Minä henkilökohtaisesti julistan olevani pieni ihminen ja antisankari, ja siksi olen aina pienen ihmisen puolella. Olen epäonnistunut monesti ja monella tavalla ja tulen epäonnistumaan vielä monta kertaa. Tervetuloa vain kerhoon mukaan kaikki muut antisankarit! Jeesuskin keräsi sellaisia ympärilleen. Hän ymmärsi aina parhaiten heikkoa ja kurjaa ihmistä - ja tekee niin yhä tänäkin päivänä.

"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat", Jeesus sanoi. Usein ne ns. "terveet" (joita ei kenties vain ole tarpeeksi tutkittu?) ja vahvat ihmiset ovatkin kaikkein kovimpia - ensinnäkään he eivät tarvitse apua, kun pärjäävät ilmankin, ja toiseksi he ovat tosi vaativia heikompia kohtaan. Nimimerkillä kokemusta on.

Mutta Jeesus ei vaadi. Hän ottaa pienen väsyneen lampaan olalleen ja kantaa, kun se lammas ei jaksa itse kävellä.

Ja toivon mukaan oma heikkous, kärsimys ja epäonnistumiset tekevät meistä ymmärtäväisiä ja inhimillisiä lähimmäisiä kanssakulkijoille.

P. S. Yksi juttu unohtui: en todellakaan halua vähätellä uupumusta tai lievää masennusta!!! Sellaisen kuvanhan tekstistäni ehkä voi saada. On minullakin nykyään joskus lieviä masennuksia eikä sekään mikään naurun asia ole. Ja uupumus voi jollain muulla olla paljon pahempi kuin se minulla oli.

Toivottavasti tekstiini ei jäänyt vieläkin jotain typeryyksiä, mutta en siis halua vähätellä kenenkään kärsimystä, koska siitähän juuri tässä kirjoitin, ettemme me voi mitata toistemme kärsimystä. Emmekä tiedä millainen kestokyky toisilla on. Joku voi kestää enemmän ja toinen ei kestä pieniäkään asioita. (Itse olen yleensä juuri se, joka ei kestä pieniäkään asioita.) Ennen kaikkea annetaan jokaiselle oikeus tuntea omat tunteensa!

7 kommenttia:

  1. Totta. Minulla on ollut paljon unettomuutta, joka on senlaatuista, mitä ei ole voinut hoitaa. Siitä olen saanut kuulla monenlaisia kommentteja, kuten että ei ole tarpeeksi väsynyt, jos ei nukuta. Samoin olen saanut kuulla monenlaisia kommentteja myös siitä, kun meillä ei ole lapsia. Jopa on käsketty hankkimaan adoptiolapsia, vaikka lapsettomuus on täysin oma valintamme ja henkilökohtainen asia muutenkin.

    Erilaisten vaivojen ja sairauksien vertailu on muutenkin vaarallista, sillä ihmisillä on erilaiset voimavarat ja kokemusmaailma sekä kipukynnys yms. Toiset ovat paljon herkempiä tuntemaan ja kokemaan sairauden painolastin kuin toiset, eivätkä he silti ole huonompia ihmisiä. Tiedän ihmisiä, joilla on pahoja sairauksia, mutta jotka eivät kärsi niiden oireista, koska heillä on poikkeuksellisesti todella korkea kipukynnys ja muutenkin poikkeuksellinen sietokyky, mutta se on kyllä hyvin harvinaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unettomuushan on todella kauhea vaiva. Itsekin olen sen verran sitä kokenut. Sitä on ihan pois pelistä, jos ei pysty nukkumaan kunnolla. Kurjaa että tulee asiattomia kommentteja :(

      Lapsettomuus taas on tosiaan niin henkilökohtainen asia, ettei siihen pitäisi ulkopuolisten puuttua. Meille ei onneksi ole kovin paljon kommentoitu, mutta eräs suorasuu kerran ilmoitti, että heidän lapsilleen pitäisi saada serkkuja... Enemmänkin omalla kohdallani on ollut sitä, että minun on luultu olevan raskaana ja tultu taputtelemaan mahaa ja levitetty juttuja. Eipä sekään naurata.

      Eikä eri ihmisten vaivoja yms. todella voi verrata, koska ihmiset kokevat niin eri tavalla ja on erilainen kestokyky ja tosiaan myös kipukynnys.

      Poista
  2. Niin se on ettei toisen kärsimyksen määrää voi tuntea, eikä päältä nähdä. Muistan kun minua joskus ärsytti, kun joku arvosteli yhtä tuntemaansa ihmistä, ettei häntä mikään vaivaa, kun se vaiva ei päällepäin näkynyt. Eihän kaikki vaivat päälle näy, kuten ei muuten näy aina köyhyyskään. Ja täytyypä todeta, että on sitä itsekin tullut tyhmyyksiä puhuttua toisten vaivoista, vähätellyt niitä, kun ei ole ymmärtänyt. Jospa se ymmärrys iän ja kokemuksen kautta edes vähän olisi lisääntynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sekin on yksi tosiasia, ettei kaikki näy ihmisestä päälle päin. Ei julkisivu kerro kaikkea. On todella hölmöä kuvitella vain näkemänsä perusteella, että jotain ihmistä ei vaivaa mikään...

      Mutta tyhmyyksiä varmasti jokainen tulee puhuneeksi enemmän tai vähemmän... Suunsa saa niin helposti auki... Mutta näissä asioissa toivottavasti tosiaan ymmärrys lisääntyy iän ja kokemuksen myötä.

      Poista
    2. Niin ja tunnen muuten useammankin ihmisen, joilla oli hieno, hymyilevä ja ongelmaton julkisivu ja vasta vuosia jälkeenpäin paljastui, että perheessä oli alkoholismia tai väkivaltaa... että tällaista se oikeasti on.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Eihän sitä toisten murheista tiedä. Ja vaikka tietäisikin, jokaisen kokemus on erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ettei koskaan voi tietää, miten toinen kokee minkäkin asian.

      Poista