Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Jeesus itki

Lopulta kävi niin, että vuorokauden sisällä kuulin toisestakin äkkikuolemasta. Erään ystäväni mies, jota en itse ehtinyt tavata, oli myös kuollut äkillisesti. Kun olin ensin pitkään ja hartaasti surrut Lukutoukka-Kristaa, puhuin sitten puhelimessa tämän leskeksi jääneen ystäväni kanssa ja itkimme yhdessä hänen suruaan.

Oli se raju vuorokausi. Sen jälkeen minulla eilen nousikin lämpö ja oli muutenkin kipeä ja väsynyt olo, vaikka mitään nuhaa ja yskää ei ollut. Ajattelin, että voikohan elimistö reagoida suremiseen tuolla tavalla. Kukapa tietää?

Mutta jotenkin tuntui kuin Jumala olisi valmistanut minua kuuntelemaan tuota ystävääni, koska surin itsekin jo valmiiksi ja siten pystyin edes jotain ymmärtämään hänen käsittämättömän suuresta surustaan. Kerrankin kävi niin, että oli helppoa "itkeä itkevän kanssa". Niinhän meitä Raamatussakin kehotetaan.

Kun sitten avasin Raamatun, se jotenkin "sattui" aukenemaan Johanneksen evankeliumin kohdasta, jossa on nämä jakeet: "Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: 'Missä hänen hautansa on?' 'Herra, tule katsomaan, he vastasivat. Jeesus itki." (Joh. 11:33-35)

Olin ympyröinyt sen kohdan Raamatustani niin, että se loisti sieltä heti, kun Raamatun avasin.

Niin ihana Jeesus meillä on. Kun hän näkee meidän surumme, hänkin liikuttuu syvästi ja itkee meidän kanssamme. Se on lohdullista tietää. Hän jos kuka osaa itkeä itkevien kanssa.

Ihania jakeita on myös psalmeissa:

"Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun." (Ps. 10:14)

"Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin." (Ps. 22:25)

"Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." (Ps. 34:19)

Siinä vain muutama jae. Ja sitten on tietysti ihana paimenpsalmi, jossa muun muassa luvataan, että vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, sielläkin Herra on kanssani. Sekin on totta, vaikka usein siellä pimeässä laaksossa ollessaan sitä ei itse huomaa. Tuntuu kuin Jumala olisi kadonnut jonnekin kauas. Minulla oli nuorena monien vuosien pimeä laakso, mutta lopulta sieltäkin selvisin hengissä ulos - lopulta tuli valoa tunnelin päähän. Sittenkin Hyvä Paimen piti huolta, silloinkin.

Ja niin hän pitää meistä kaikista huolta nytkin, tuntuipa meistä miltä tahansa.

Vieläkin on kuumeinen olo, joten taidan jatkaa tätä päivää levon merkeissä. Siunausta sinun päivääsi!

6 kommenttia:

  1. Kuolema on suuri asia, valtava ja yllättävä kuolema pysäyttää. En yhtään ihmettelisi vaikka surusta tulisi kuumetta, onhan ihminen kokonaisvaltainen luomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Saattoi hyvin olla sitä se kuume. Tänään vielä väsyttää, mutta ei kai ole lämpöä.

      Poista
  2. Nyt on kummallinen kuukausi, useampia kuolemanuutisia tullut tietoon aivan viime päivinä. Minäkin sain puhelimella kuulla yhden ihmisen kuolemasta, joka kylläkään ei minulle itselleni ollut tuttu. Ihmeellisen osuva teksti sinulle osuikin raamatusta näihin aikoihin. Lohdullinen Jeesus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuulin näiden kahden tapauksen lisäksi myös yhdestä tutun tutun tutusta, joka oli kuollut tapaturmaisesti. Se Raamatun teksti oli osuva. Mutta itselläni ei nyt alkujärkytyksen jälkeen ole hätää, sen sijaan ajattelen niitä, jotka nyt ovat menettäneet oikeasti läheisen ihmisen - kuinka suuri on heidän surunsa... Voi vain muistaa heitä rukouksin.

      Poista
  3. Kuolema tulee lupaa kysymättä... Surullista kuulla jos joku tuttu tai nuori/lapsi on menehtynyt, vaikka ei tuntisikaan...sitä ei voi ymmärtää, että jonkun lapsen esimerkiksi pitää kuolla elämänsä alkutaipaleilla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on kaikkein järkyttävintä, kun joku kuolee lapsena tai nuorena. Se tuntuu kamalalta, vaikka ei niin hyvin olisi kyseistä henkilöä tuntenutkaan. Ja omaisille se on tosi raskasta...

      Poista