Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Kuka rukoili?

Joskus, kylläkin hyvin harvoin, tulee jossain tilanteessa voimakkaasti sellainen tunne kuin joku olisi rukoillut puolestani. Näin kävi aivan äskettäin. Reilu viikko sitten olin muutamana päivänä melko ahdistunut eräästä asiasta ja itseni tuntien ajattelin, että tässä sitä taas ollaan ja kipuillaan varmaan maailman tappiin asti. On asioita, joista ei niin helposti pääse yli. Mutta yhtenä aamuna heräsin aivan rauhallisena ja tyytyväisenä ja sellainen olen nyt ollutkin jo viikon ajan.

Tuli sellainen tunne kuin joku olisi rukoillut puolestani. Miten mielialani olisi muuten tehnyt noin äkillisen täyskäännöksen, vaikka ulkonainen tilanne ei muuttunut miksikään? Ainakin eräälle henkilölle olin juuri silloin maininnut asiasta; en sitten tiedä, rukoiliko hän vai kuka. Mutta eiköhän meistä jokaisella ole omat esirukoilijamme, tiesimmepä heistä tai emme.

Nuorenahan ajattelin kyllä, ettei minun puolestani varmaan kukaan rukoile, paitsi vanhempani. Mutta sattui sitten muutama yllättävä kohtaaminen, joissa joku paljasti rukoilleensa puolestani. Yhteen aikaan asuin Helsingissä ja kerran tapasin eräässä paikassa tuntemattoman naisen, joka kertoi, että hän oli tullut kadulla minua vastaan ja rukoillut puolestani. Siis tuntematon vastaantulija - ja Helsingissä!! En tiedä tai muista, oliko hän tullut vastaani vain kerran vai useammankin, mutta itse en muistanut häntä nähneeni.

Toisen kerran kävi niin, että en ollut kahdeksaan vuoteen tavannut ketään vanhaa työkaveriani eräästä työpaikasta, joka sijaitsi paikkakunnalla, josta olin muuttanut pois, enkä ollut siellä juuri käynyt sen jälkeen. Aika lyhyen aikaa olin siellä vain ollutkin. Sitten yllättäen törmäsin kerran bussiasemalla ihanaan uskovaiseen, joka oli ollut siellä työkaverinani ja jota en siis ollut tavannut kahdeksaan vuoteen emmekä olleet olleet missään yhteyksissäkään. Matkustimme samalla bussilla ehkä 40 minuutin ajan ja vaihdoimme siinä matkan aikana kuulumisia. Ja hän, joka ei ollut kuullut minusta kahdeksaan vuoteen, kertoi rukoilleensa puolestani!!

Miten mykistävää. Itse joudun häveten tunnustamaan, etten kyllä muista rukoilla noin perusteellisesti menneisyyteen hautautuneitten ihmisten puolesta...

Mutta pointti tässä kaikessa oli siis se, että aivan varmasti meillä kaikilla on esirukoilijoita! Aina emme vain tiedä heistä.

Ja mikä kaikkein ihaninta: suurin, varmin ja kestävin esirukoilijamme on itse Jeesus Kristus, joka elää aina rukoillakseen puolestamme! Vaikka kukaan muu ei puolestasi rukoilisi, niin hän kyllä rukoilee. Ja kyllä hän nostaa ihmisiäkin sinulle esirukoilijaksi, vaikka sitten tuntemattomasta vastaantulijasta! Jumalalle on kaikki mahdollista!

Kriisithän eivät elämästä lopu, vaikka hetkeksi tuleekin tyyntä (...myrskyn edellä...), mutta silloin kun on tyyntä, siitä voi iloita ja kiittää. Ja kun myrskyää, voi kiittää ainakin siitä, että Jeesus on siellä myrskyssäkin veneessämme ja hän on suurempi kuin mikään myrsky. Ja vaikka ei jaksaisi kiittää, ainakin Jeesukselta saa aina huutaa apua.

2 kommenttia:

  1. Olipa ihanan rohkaiseva kirjoitus! On kyllä hyvä, kun muistutit, että meidän puolestamme rukoillaan, jos ei muut, niin ainakin Jeesus itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait rohkaisua :) Itseänikin rohkaisi, kun muistelin noita tilanteita.

      Poista