Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ristin teologiaa

Kuulin kerran erään suositun saarnamiehen julistavan, että hänen Raamatustaan ei löydy sellaista,  että uskovaisen elämässä olisi vaikeuksia. Samaan hengenvetoon hän myös pilkkasi virttä Minä vaivainen mato matkamies maan, jota tietyntyyppiset uskovaiset mielellään arvostelevat. Se on kuitenkin aivan hyvä virsi eikä siinä ole kysymys mistään itsetunnon huonoudesta, vaan aivan muista asioista, jos minulta kysytään.

Ja ettäkö Raamatusta ei löydy vaikeuksia. Jännä Raamattu hänellä. Kuinka usein siellä toistuvatkaan sanat ahdistus, hätä, kärsimys, kiusaukset, koettelemukset, vaino ja ties mikä. Paavalikin oli merihädässä, vankilassa, ruoskittuna ja mitä milloinkin. Lisäksi hänellä oli se pistin lihassa, josta hän olisi halunnut päästä eroon, mutta ei päässyt. Puhumattakaan Jobista, Valitusvirsistä, Jeremiasta, valituspsalmeista jne. Raamatussa sanotaan myös, että opetuslapselle riittää se osa, joka hänen opettajallaankin oli, eli jos Jeesus kärsi, miksi meillä pitäisi olla helppoa. Mutta jos rikas suomalainen istuu mukavasti nojatuolissaan ja hänellä on rahaa tilillä, maha täynnä, töitä, terveyttä ja asiat suht hyvin, toki tulee helposti houkutus alkaa uskoa ns. kunnian teologiaan eli menestysteologiaan, joka tällä hetkellä valtaa alaa Suomessakin enemmän ja enemmän, niin kuin muutenkin kaikki amerikkalaisperäinen kristillisyys.

Muutama viikko sitten Sanansaattaja-lehdessä oli hyvä kirjoitus otsikolla Lutherin teologia oli ristin teologiaa. Kirjoittaja Seppo Suokunnas oli käyttänyt lähteinään Lennart Pinomaan ja Gottfried Fitzerin Luther-aiheisia kirjoja. Otan tähän muutaman lainauksen kyseisestä kirjoituksesta.

Hänen - eli kunnian teologin - Jumalansa on viime kädessä hänen omien ajatustensa luoma, veretön, vaaraton ja epätodellinen fantasiakuva. Ristin teologin Jumala on Jeesuksen Kristuksen Isä, pyhä Jumala. hän on kuluttava tuli, syntiä tuomitessaan ja torjuessaan tinkimättömän pyhä, mutta myös armahtava Isä, syntistä kohtaan itse Rakkaus. Tällaisena Jumala ilmoittaa meille itsensä Kristuksessa.
 - Pinomaa - 

Lutherin mukaan kunnian teologia on väärää, koska se etsii Jumalaa sieltä, mikä on voimakasta, kaunista ja ylevää, ulkonaista, vaivatonta. Ristin teologia sen sijaa on tosi teologiaa etsiessään Jumalaa alhaalta, heikkoudesta ja kärsimyksen keskeltä.

Kunnian teologia päättelee suoraviivaisesti, että Jumalan hyvyys ja ihmisen menestyminen kuuluvat yhteen. Mutta ristin teologia näkee, että Jumala toimii vastakohtien kautta. Jumala kuolettaa tehdäkseen eläväksi, ja hän vie tuonelaan tahtoessaan pelastaa. Erityisesti Vanhan testamentin patriarkat olivat Lutherin mielestä esimerkkejä Jumalan toiminnasta vastakohtien kautta. Aabraham, uskon isä, sai vaeltaa muukalaisena vieraassa maassa turvanaan vain Jumalan lupaus. Petoksella esikoisoikeuden hankkinut Jaakob ei voinut vedota mihinkään omiin ansioihin, hänen täytyi elää vanhemman veljensä vihan alla. Siitä huolimatta Jumalan valinta pysyi voimassa.

Ristin teologia ei ole kunnian teologiaa, ei kirkkauden teologiaa, ei onnistumisen ja onnistuneiden teologiaa. Sen sijaan se on heikkojen, hauraiden, sairaiden teologiaa, sitä että Jumala kohdataan alhaalla, pimeydessä, synnissä, kuolemassa. Tajutaan mielettömältä näyttävän maailman läpi, että ihminen on kuitenkin olento, joka on määrätty johonkin, jolla on jumalallinen tehtävä ja Jumalan antama arvo. Tämä ymmärretään Kristuksen rististä käsin.

Kunnian teologia näkee ihmisessä etukäteen arvon ja Jumalan hakemat ominaisuudet. Se on siksi menestyvien teologiaa. Ristin teologia sitä vastoin on syntisten teologiaa.

Usko on olemista samalla kertaa sekä ahdistettuna että lohdutettuna. Usko ymmärtää, että Jumalan tunteminen on ristiinnaulitussa Kristuksessa.

2 kommenttia:

  1. Ja sanoohan itse Raamattukin, että "monen ahdistuksen kautta..."! Olen monesti tuuminut, että siunauskin käsitetään usein semmoisena näkyvänä menestymisenä. Olisihan se mukavampaa tietysti olla rikas, kaunis, rohkea, taitava ja terve, mutta toisin on nähty sopivaksi monen kohdalla. Sinä oletkin laittanut tuonne tuon blogitekstisuosituksen:) Sitä minäkin olen pähkäillyt. Päädyin sitten vähän niinkuin kokeillen laittamaan sellaisen pienemmän tekstiviestin blogiini. Mutta saatan laittaa joskus tuon samanlaisen kuin sullakin. Ensiksi mulla kiinnittyi huomio hyvään kuvaan sivupalkissa ja siellähän oli hyvää enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin jo pitemmän aikaa suunnitellut tuota blogitekstisuosituksen laittamista - en tiedä, miksi en vain saanut sitä aikaan ennen kuin nyt. Mutta näköjään siihen voi laittaa vain yhden kerrallaan.

      Poista