Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

torstai 24. marraskuuta 2016

Blogger Recognition Award

Koin iloisen yllätyksen tässä yhtenä päivänä, kun Kaksi huonetta -blogi oli myöntänyt minulle tämän Blogger Recognition Award -tunnustuksen osoitteessa http://kaksi-huonetta.blogspot.fi/

Palkinnon sääntöjen mukaisesti kerron aluksi kuinka tulin aloittaneeksi bloggaamisen.

Olin haaveillut bloggaamisesta jo pitkään, mutta kuvittelin blogin perustamisen olevan kauhean vaikeaa teknisesti, joten se oli jäänyt. Sitten viime syksynä silloisessa opinahjossani teimme eräällä kurssilla Wordpress-nettisivut ja opettajani avustuksella tein siitä ensimmäisen blogini, josta tuli kirjablogi. Niiden sivujen tekeminen muuten oli oikeasti vaikeaa. Myöhemmin kuitenkin kyllästyin Wordpressiin ja kuulin, että blogin perustaminen Bloggeriin on tosi helppoa - niin kuin olikin. Ja nyt minulla on jo neljä erilaista blogia Bloggerissa, tällä Vanha Virsi -nimellä nämä kaksi.


Mitä ohjeita antaisin aloitteleville bloggaajille?

Rohkeasti vain aloittamaan. Bloggerissa blogin perustaminen ei todellakaan vaadi suuria teknisiä kykyjä, joten aloittaminen on helpompaa kuin uskotkaan. Mieti, mistä aiheesta sinulle on luontevinta blogata. Kannattaa tutustua jo olemassa oleviin blogeihin ja miettiä, mikä aihepiiri siellä inspiroi ja tuntuu omalta. Ja sitten vain aloittamaan. Tekemällä oppii.

Sitten nimeäisin seuraavat 5 ihastuttavaa ja mielenkiintoista blogia Blogger Recognition Award-tunnustuksen saajiksi.

Katson ikkunasta
Siipiesi suojassa
Tämän jälkeen - toinen todellisuus 
Tuhansia sivuja
Kirkonherra

Näitä pitäisi siis nimetä 10, mutta tällä Vanha Virsi -nimellä en seuraa niin kovin monia blogeja, joten annan olla.

 Alla on Blogger Recognition Award-mainintaan liittyvät pelisäännöt.

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä huomionosoituksesta! Katsotaan, saisinko juttua aikaan:)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun aloitit blogien pitämisen. Se on kiva harrastus ja on kiva kuulla blogien kautta ajatuksiasi. Kiitos sinulle tunnustuksesta! Olen muistaakseni saanut saman haasteen jo joskus aikaisemmin ja vastannut kysymyksiin. Sain tämän nyt myös nyt yhdestä toisesta blogista ja teinkin jo pitkän postauksen, mutta sitten pyyhin kaiken takstin pois, kun jotenkin ei huvittanutkaan laittaa siitä postausta ja muistin, että olen jo aikaisemmin vastannut samoihin kysymyksiin. Joten älä pahastu, jos jää nyt vastaamatta. Kiitos kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se haittaa, vaikka et vastaakaan haasteeseen :) Minusta sinun blogisi ovat ihan parhaita, sinulla on tosi hyviä valokuvia.

      Poista