Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Arkea ja juhlaa

Syyslomalla on ollut aikaa ajatella omaa elämäänsä. Kurssista on jo puolet takana, onhan kolme kuukautta todella lyhyt aika. Vielä lyhyempi kuin kurssille lähtiessä tajusikaan. Kun silloin lähtiessä kuuntelin laulua, jossa sanotaan siis älä pelkää, kun jokin muuttuu, matkaan jo lähde, tässä on tie... niin nyt en enää tiedä, muuttuiko lopulta mikään, nimittäin sitten kun tulen takaisin omaan arkeeni. Samat ongelmathan täällä taitavat odottaa. Työttömyys, epävarmuus tulevaisuudesta ja kaiken huipuksi pimeä vuodenaika - kurssi kun loppuu 2.12.

Kun tätä kaikkea oikein ajattelee, alkaa pelottaa. Siksi en enimmäkseen hirveästi halua ajatellakaan tulevaa. Mutta tiedänhän minä kyllä, että ennenkin on Isä ollut kanssani siellä arjessa, eli eihän se tähän kurssiin lopu. Olen monta kokemusta, opetusta ja ihania ystäviä rikkaampi, kun tulen sieltä pois, oli arki sitten mitä tahansa. Ja arjessa elämään meidät on luotu.

Näihin mietteisiin osui sopivasti tämän päivän teksti eräässä hartauskirjassa, josta lainaan pätkän tähän.

Jotkut kristityt kuvittelevat, että heidän on aina oltava yliluonnollisen riemun ja ilmestyksen vuoren huipulla. Mutta Jumala ei toimi niin. Hänen lupauksiinsa eivät sisälly hengelliset vuorenhuippujen ilmestykset eivätkä ihmeelliset yhteydet näkymättömään maailmaan. Mutta hän on luvannut olla meidän kanssamme joka päivä arkisessa elämässämme. Ja se riittää. Harvinaisia ilmestyksiä saamme vain, jos Herra näkee ne meille hyväksi.

Vain kolmen opetuslapsen sallittiin nähdä Jeesuksen kirkastuminen, ja ne kolme Jeesus otti mukaansa Getsemanen synkimpään hetkeen. Eikä kenellekään annettu etuoikeutta jäädä pysyvästi Kirkastusvuorelle. Laaksossa on velvollisuuksia. Kristus ei tehnyt elämäntyötään taivaan kunniassa, vaan maan laaksossa.

Kyllä niin tekisi mieli tehdä ne kuuluisat kolme majaa sinne kirkastusvuorelle, joka tällä kertaa on nimeltään Karkku, mutta ajallaan sieltäkin on palattava todellisuuteen. Onneksi ei kuitenkaan aivan vielä. Aion ottaa kaiken irti jäljellä olevasta ajasta.

Arjessa selvitäksemme meillä on oltava juuret syvällä Kristuksessa ja hänen sanassaan. Niin kuin tuolla kuvan puulla varmaan on juuret syvällä, kun se on pysynyt pystyssä monista myrskyistä huolimatta, vaikka se on noin vinossa järven yllä. Luulisi sellaisen helposti kaatuvan. Mutta vahva runko ja juuret syvällä pitävät sen pystyssä. Kuvan muuten otin alkusyksystä opiston rannasta.

Kylväjävertauksessakin se siemen, joka putosi kalliolle, oli se, jolla oli niin ohuesti maata, että se kyllä aloitti kasvun iloisesti, mutta kaikki loppui lyhyeen heti kun vaikeudet tulivat. Yritetään me juurtua syvälle, että jaksamme siinä joskus niin harmaassa arjessa tai myrskyjen tullen pysyä pystyssä ja kantaa hedelmää.

4 kommenttia:

  1. Niin, ei kristitty helpolla pääse. Elämässä tuntuu olevan lähes kaiken aikaa enemmän tai vähemmän jotakin vastusta. Ainakin minulla on tällainen kokemus.

    VastaaPoista
  2. Sitä arkista punnerrustahan se elämä pääasiassa on ja pieniä ilonhetkiä kaiken keskellä.

    VastaaPoista
  3. Ajatella, niin mieluinen se kurssi on sinulle ollut, vaikka sitä ei edeltä tiennyt. Ja mitä tulee paluuseen arkeen, niin "päivänmatkan kerrallaan..." Hyvää sunnuntaita sinne:)

    VastaaPoista
  4. Niin, kyllä elämässä aina jotain vastusta on. Ja pitääkin tietysti olla. Joskus kun on ollut liian helppoa vähän aikaa, niin kyllä on minulta ainakin helposti Jumala unohtunut. Se on kuitenkin hienoa, että kyllä aivan tavallisessa arjessa on niitä pieniä iloja, kuten Huopalintu sanoit.

    VastaaPoista