Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Kurssiviikko 2 - lisää kuvia.

Jo toinen raamattukurssiviikko on takana. Viikot alkavat näköjään mennä nopeasti, kun vauhtiin päästään, mutta vielä ei uskalla ajatella sitä, miten lyhyt aika kolme kuukautta lopulta on. Tällä hetkellä tärkeintä on, että nyt on NYT ja että saa elää tätä hetkeä. On siitä harvinainen vaihe elämässä, että en ajattele tulevaisuutta enkä stressaa siitä, ja aion totta totisesti ottaa ilon irti tästä LEVOSTA.

Sen kurssi on saanut aikaan, että ei jaksa kirjoittaa syvällisiä postauksia tänne. Koululla pääsen kyllä kirjaston tietokoneelle, mutta siellä ei jaksa keskittyä ajattelemaan - ja muutenkin tiiviin opiskelupäivän jälkeen tekee mieli vain nollata ajatukset. Sen verran tiivistä tahti on ollut ainakin nyt, kun ensimmäiset kaksi viikkoa olemme käyneet läpi Roomalaiskirjettä. Se yksi ainoa kirje pitää sisällään niin paljon kaikenlaista. Kun saman päivän aikana pohditaan intensiivisesti ennaltamääräämistä, sitä onko ihmisen tahto vapaa vai sidottu, lapsenuskoa ja armolahjoja, ei päiväkahvin jälkeen tee mieli enää olla kovin syvällinen.

Nyt olen taas kotona ja laitan tähän vähän tämän viikon kuvasatoa.
Lapsenuskon päälle kahvivälitunti.
Opiskelumateriaalia riittää. Takana näkyvästä Siionin Kanteleesta lauletaan joka tunnin alussa.
Rakkaudesta Raamattuun...

Se ennaltamäärääminen... ja vanha kirjanmerkki, muisto nuoruudestani.

Juhlasalista.

Opiston tunnus on Meillä on lunastus.

Näkymä ikkunastani - soluasuntoja.

Asuntolamme oleskelutila, jossa on juteltu, naurettu ja vähän itkettykin.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kun voit nyt nauttia olevasta hetkestä, levätä miettimättä tulevia! Näkyy tuossa raamatussasi olevan tekstit toisella kotimaisellakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tuon Uuden testamentin kirpputorilta, mutta harmi kyllä nuo ruotsinkieliset tekstit ovat niin vanhaa ruotsia, että en oikein pidä siitä. En halua oppia sellaista ruotsia, jota ei oikeasti puhuta...

      Poista
  2. Tuollaiset lepuhetket elämässä ovat ihania! Kannattaa nauttia nyt. Roomalaiskirje on minulle rakas, olen saanut siitä paljon elämääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Roomalaiskirjeessä on paljon hyvää luettavaa ja ajateltavaa.

      Poista