Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

maanantai 15. elokuuta 2016

Se mikä ei tapa - mukillinen totuuksia

Kaksi ärsyttävintä tuntemaani korulausetta ovat Se mikä ei tapa, vahvistaa ja Päivääkään en vaihtaisi pois. Kaikkia ihmisiä kärsimys ei nimittäin vahvista eikä aina edes jalosta, ja itse ainakin vaihtaisin montakin päivää, ja vuosiakin, menneisyydestä pois - mutta tietysti jälkeenpäin on helppo olla tyytyväinen, kun ne menivät jo. Olen kyllä kiitollinen siitä, miten Taivaan Isä on kaiken läpi kuljettanut ja tuonut tähän päivään asti. Näen hänen kätensä jäljen, vaikka se siellä menneessä olikin hyvin käsittämätöntä, mutta en silti lähde rehentelemään, että päivääkään en vaihtaisi pois.

Siksi ihastuin kerran kovin, kun löysin kaupasta tuon kuvassa näkyvän mukin. Se mikä ei tapa, sattuu ihan kamalasti. Se muuten ainakin on totta ja lisäksi rehellisesti sanottu. Jumalakin mielistyy luultavasti kipeään rehellisyyteen enemmän kuin korulauseisiin. Senhän näemme Jobin kirjastakin Raamatussa. Jobin ystävät viljelivät niitä korulauseita kärsivälle Jobille, ja he saivat kuulla Jumalalta kunniansa.

Kyllä varmaan jotkut ihmiset oikeasti vahvistuvatkin kärsimyksestä. Kun joku jossain lehtijutussa kertoo, miten häneltä kuoli puoliso tai lapsi, hän sanoo, että tämän jälkeen hän ei pelkää enää mitään ja nyt hän on vahvempi. Ehkäpä kyseinen henkilö oli siihen asti saanut elää niin onnellista ja tasapainoista elämää, että koettelemuskin vain vahvisti häntä. Kun taas jos joku toinen on jo lapsena ja nuorena joutunut kantamaan liian raskaita painolasteja, hänen selkänsä voi aikuisena murtua jo pienestäkin kuormasta. Eikä sellaisen jälkeen voi sanoa, että nyt en pelkää enää mitään. Se, jolle on elämän näytelmässä annettu Jobin rooli, pelkää vielä kaiken käännyttyä hyväksikin. Jo lapsena pieniksi paloiksi murennettu ihminen voisi murentua lopullisesti siitä samasta kokemuksesta, mikä vahvisti sitä toista henkilöä.

Siksi niitten vahvojen ei pitäisi olla liian kärkkäitä tuomitsemaan. Kukaan ei voi toiselle tulla sanomaan, mitä tämän pitäisi kestää ja jaksaa ja mihin pystyä. Jumalakaan ei tuomitse pientä, pelkäävää lastaan, vaan hän tahtoo ottaa syliinsä, hoitaa ja lohduttaa. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat, Jeesus sanoo. Ja hän on meidänkin haavojemme parantaja. Vaikka täysin ehjiksi ei täällä maailmassa tullakaan.

Vaikka minun sieluni ja ruumiini nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Ps.73.26

2 kommenttia:

  1. Olen kyllä niin samaa mieltä sun kanssasi tästä! Tuo mukin lausekin... Itse koen jonkinlaista turvallisuudentunteen puutetta, vaikka Jumalan hoidossa olenkin... Monikin asia pelottaa (kun ne tunteetkin on meille annettu) ja kaikkea voi sattua kaikille... Minua ärsytti eilen hengellisessä lastenlehdessä olleen pääkirjoituksen kohta, jossa oli, että "Jumalan lapsena on ihanaa ja turvallista olla". Jäin miettimään mikä minun uskossani on vialla, kun minusta ei siltä tunnu useinkaan. Sitten tuli mieleen Job. Eipä hänestäkään varmaan ihanalta ja turvalliselta tuntunut. Jumalaa sanotaan taivaan isäksi, mutta jos oma isä ei ollut aina niin turvallisen tuntuinen, (vaikka rakastikin meitä lapsiaan), niin lienee silläkin jokin vaikutus. Ja onhan sitten ihan luonne-erotkin. Joku ottaa positiivisella asenteella kaiken eteensä sattuvan. Mainittakoon vielä, että se mainittu hengellisen lastenlehden kirjoitus oli kyllä ihan hyvä noin muutoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä asiaa kirjoitit. Kaikilla ei ole sellaista perusturvallisuutta ja muutenkin voi olla tunteet herkemmässä kuin toisilla. Voi olla taipuvaisempi pelkoon ym. ym. Jorma Kalajoki kirjoitti hyvin kirjassaan Johdatuksen maamerkkejä, että ei optimisti ole sen parempi uskovainen kuin pessimistikään, sehän on vain luonnetta, joka olisi sellainen ilman uskoakin.

      Poista