Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kunnon uskovainenko?

Raamatun lukeminen maistuu joskus ja sitten taas ei, rukous ei suju, omassa elämässä ei tunnu näkyvän minkäänlaista uskon vaikutusta. Tulee helposti mieleen, että koska en ole tämän kunnollisempi uskovainen, ei armo voi millään riittää minulle. Ja aina uudestaan sitä päättää, että nyt rupean siksi kunnon uskovaiseksi - mutta yhtä monta kertaa epäonnistuu yrityksissään.

Mutta jos pelastus olisi kiinni siitä meidän kunnon uskovaisuudestamme, niin silloinhan se olisi teoista. Ja Raamattu sanoo selvästi, että pelastus ei ole teoista eikä sitä voi millään ansaita, vaan se tulee meille yksin armosta.

Kun ihminen katsoo itseensä ja näkee oman huonoutensa, hän helposti masentuu. Mutta itseensä, omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa katsominen onkin loputon suo. Se on väärä suunta, sieltä ei pelastusta löydy. Mutta miten vain oppisi katsomaan Jeesukseen.

Siionin Kanteleen laulu 282 on yksi lempilauluistani. Siinä on valtavan hyvät sanat. Laitan tähän ensimmäiset viisi säkeistöä:

On Isän sydämessä nyt armo ikuinen, se auennut on meille ristillä Jeesuksen.
Kun vaaran tullen luotan vain armoon Jumalan, niin laulan kiitosvirttä kiusaksi Kiusaajan.

Kun ennen tunsin armon vain sydämessäni ja sille sitten tahdoin rakentaa rauhani,
niin synnintuskassani sen rauhan kadotin, ja tunteen haihtuessa jo päättyi autuuskin.

Yö synkkä, päivä kirkas näin aina vaihteli. Myös armon juoma joskus minua hurmasi.
Vaan toisinaan taas tuntui tuo kaikki tyhjältä, ja silloin rauha, varmuus taas haihtui mielestä.

Vaan kiitos armon Hengen, hän virheen osoitti. Nyt seison kalliolla, on varma turvani
vain Isän sydämessä on armo ikuinen, se auennut on meille ristillä Jeesuksen.

Nyt vielä sydämeni muuttuu ja vaihtelee. Se joskus on niin lämmin ja joskus kylmenee.
Vaan ääntä sydämeni en tahdo kuullakaan, kun Herran sydämessä on kaikki ennallaan.

Armo on toisaalta niin helppoa, mutta kuitenkin niin äärettömän vaikeaa ihmiselle uskoa. On opeteltava sitä, ettei meistä koskaan tule tämän parempia ihmisiä, ja siksi kaikki toivomme on yksin Jeesuksessa, joka on jo kärsinyt syntiemme rangaistuksen puolestamme ja avannut meille tien taivaaseen.

P.S. Eilen kävin oman seurakuntani Japanin lähetystilaisuudessa ja matkalla otin kuvan tuosta sadepäivän lammikosta, josta kirkko heijastui niin mukavasti. Siunausta päivääsi.

5 kommenttia:

  1. Mainio heijastus:) Ja tuo tekstisi oli kyllä niin oikeata asiaa! Tunteet ja innostukset vaihtelevat, masennus jyllää aika-ajoin eikä mistään tunnu tulevan mitään... Jos näihin kiinnittäisi toivonsa, niin kyllä oisi hukassa ollut aika päiviä sitten. Nuo virren sanat on todellakin hyvät.

    VastaaPoista
  2. Kiva heijastuskuva! Siionin Kannel on minulle valitettavasti vieras kirja, siellä on varmasti hyviä biisejä =)

    VastaaPoista
  3. Niinpä, tunteita tulee ja menee, niihin ei ole luottamista. Tuossa Siionin Kanteleen laulussa on muuten sama sävel kuin laulussa Mä Jeesuksesta laulan, jos se on tutumpi.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva. Siinä on sellaista tiettyä merkityksellisyyttä. Miten sitä elää tässä maallisessa näkyvässä maailmassa mutta samalla taivaan kansalaisena. Jeesuksesta laulan, onkin tuttu ja mieluinen virsi. Jos sitä tarkoitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, se on hyvä ajatus tuosta kuvasta. Kahden maan kansalaisena. Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan on eri laulu, se mitä tarkoitin meni ainakin ennen sanoilla Mä Jeesuksesta laulan, hän yksin lohduttaa... Nyt ainakin Siionin Kanteleessa on monen laulun sanoja muutettu ja varmaan senkin. Jeesuksesta laulan on kyllä myös hyvä virsi.

      Poista