Vanha virsi

Vanha virsi
Elävän veden virrat. Evankeliumijuhlat Virroilla 2016.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Silloin kun en itse jaksa rukoilla...

Tässä kuvassa on kuihtuneita kukkia, jotka vielä pääsiäisenä olivat narsisseja. Niiden roskiin heittäminen vähän venähti, ja seurasin uteliaana kuihtumisen eri vaiheita. Otin tuon kuvan aivan viimeisessä vaiheessa ennen roskiin heittämistä. Minulle se kuvaa väsymystä, nääntymistä, heikkoutta - joita kaikkia mekin elämässä voimme joutua kokemaan.

Mitä kukkiin muuten tulee, niin täytyy sanoa, etten ole yhtään viherpeukalo, ja minun hellässä hoivassani kukat kokevat tuon kohtalon hyvinkin nopeasti...

Kun itse olen monella tavalla heikko vaeltaja, niin yksi lempikohtani Raamatussa on psalmissa 55, jossa vanhan käännöksen mukaan sanotaan Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni. Sen jakeen tuomaa rohkaisua on monesti tarvittu.

Joskus tuntuu, että joissain piireissä ajatellaan, että vain superuskovaisten superrukoukset kuullaan. Mitä pitempiä ja voimakkaampia rukouksia, mielellään polvillaan aamulla kello neljä, tai sitten rukouskokouksessa, jossa huudetaan mahdollisimman lujaa.

MUTTA. Oikeasti Jumala ei ole kuuro. Jos hän kerran kuulee ja tietää jokaikisen ajatuksemmekin, niin eikö hän kuulisi myös heikon ihmisen heikkoja rukouksia ja - niin, todella, myös huokauksia. Näinhän Raamattu itse meille opettaa. HUOKAUKSET KUULLAAN. Harmi, ettei tällä tietokoneellani saa tehtyä kaikkia merkkejä, koska se on vähän epäkunnossa, joten en sitten laita huutomerkkiä. Mutta näin se vain on.

Maan päällä eläessäänkin Jeesus oli aina heikoimpien puolella, ja niin hän aivan varmasti on myös nyt. Ja lisäksi hän taivaassa elää rukoillakseen meidän puolestamme, joten meillä jokaisella on vähintään yksi esirukoilija, eikä kuka tahansa, vaan hän on se paras ja voimakkain rukoilija.

Toinenkin huokaustenkuulemisjae löytyy, se on psalmissa 38. Vanhan käännöksen mukaan Herra, sinun edessäsi on kaikki minun halajamiseni, eikä minun huokaukseni ole sinulta salassa. Ja uuden käännöksen mukaan Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan, huokaukseni ovat tulleet sinun korviisi.

Yksi lempilauluni onkin tämä Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen ihana laulu

Silloin kun en itse jaksa rukoilla,
kun on sydämeni tyhjä sanoista,
tule sinä Jeesus, hiljaa rukoile, 
kanna kuivuudesta ilon lähteelle.

Silloin kun en itse jaksa uskoa,
kun on sydämeni liekki hiipuva,
tule sinä Jeesus, usko minussa,
pimeyteni valtaa taivaan valolla.

Silloin kun en itse jaksa rakastaa,
kun on sydämeni kuiva erämaa,
tule sinä Jeesus, hiljaa rakasta,
anna minun löytää rauha sinussa.

Silloin kun en itse jaksa ollenkaan,
kun on kaikki voima poissa kokonaan, 
tule sinä Jeesus, tällaisena jään,
pienen lapsen lailla syliin lepäämään.


4 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä tuosta mitä kirjoitit. Muuten, narsissin sipulit kannattaa istuttaa puutarhaan, niin kukkivat seuraavina keväinä siellä.

    VastaaPoista
  2. No, tahtoo se puutarhanhoitokin jäädä aika vähiin. Siellä on lähinnä vuorenkilpiä, kun ne pärjäävät vähemmällä hoidolla... Ihailen sujuvasti toisten ihmisten puutarhoja ja luonnonkukkia.

    VastaaPoista
  3. No, jopas... nimittäin minäkin kuvasin kuihtuneita narsisseja ja napsin ne lopulta lasipurkkiin talteenkin, kun en raskinut heittää pois. Hyvä tuo tekstisi rukouksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kuihtuneissa kukissa on lopulta jotain valokuvauksellista tai jollain tavalla puhuttelevaa.

      Poista